sunnuntai 29. syyskuuta 2013
lauantai 14. syyskuuta 2013
Syyskuun paketit
syyskuu on edennyt hurjaa vauhtia ja osa on teistä jo paketit saanutkin. Laitan tähän alle kuvia saaduista paketeista, ja sitä mukaa kun ehdin, laitan myös kuvatekstejä ja nimimerkkejä.
Toivottavasti kaikki saavat pakettinsa ensi viikon puoliväliin mennessä
Ihan ensimmäiseksi täytyy kiittää tästä ihanasta yllätyksestä, jonka minä sain postissa. Alunperin kun oli tarkoitus, että en itse osallistu ollenkaan tähän leikkiin, niin joku päätti silti minua ilahduttaa pienellä paketilla. Tästä siitä kuva:
Riikan paketista löytyi vaikka mitä:
" tässä salaisen virkkausystäväni lähettämä paketti: kori, kolme lankakerää, kynttilöitä ja juuri oikean kokoiset töppöset."
Tuija lähetti kuvan saamastaan lahjasta seuraavanlaisen tekstin kera:
Sain tällaisen virkakatun pussukan ja nahkaisen kukkakorun laukkuuni
Annan paketti oli niin iso, että siitä piti ottaa kaksi kuvaa :)
Ritvan terveisiä voi lukea seuraavasta blogista:
http://isotjapienetpuuhat.blogspot.fi/2013/09/jee-kauan-odotettua-postia-saapuu.html#comment-form
Outi Maria sai tälläisen paketin salaiselta ystävältään.
"Tällainen ihana omenayllätys paljastui paketistani :) ihana "
Tarjan paketti ja terveiset:
"sain postia perjantaina salaiselta ystävältäni, kuva ohessa JJJ Aivan ihana!!!!!"
Mari kirjoittaa seuraavasti:
"Sain tosi kivoja lankoja ja ihania kynttilöitä ja kaikkea :) ja tosi hieno patalappu, salainen ystäväni kirjoitti sen olevan ensimmäinen tekemänsä patalappu mutta on niin hieno ettei uskoisi! Ja olen tosi otettu että hän raaski antaa ensimmäisen tekemänstä patalapun minulle :)"
Tässä vielä Mian saama paketti. aivan ihana liina ja lempilankaa :)
Toivottavasti kaikki saavat pakettinsa ensi viikon puoliväliin mennessä
Ihan ensimmäiseksi täytyy kiittää tästä ihanasta yllätyksestä, jonka minä sain postissa. Alunperin kun oli tarkoitus, että en itse osallistu ollenkaan tähän leikkiin, niin joku päätti silti minua ilahduttaa pienellä paketilla. Tästä siitä kuva:
Tämän paketin sai Petra
Tässä Annan saama paketti
Minnan terveiset :
"Paketti saapunut. En muista mahdoinko sanoa että pidän erikoisesti oranssista ja vihreästä, joka tapauksessa oli niitä värejä langoissa, pelikortit jollaisia mulla ei ollut ja kiva tuikkukippo."
Liisan paketista löytyi seuraavanlaiset tuotteet:
Sarin paketti salaiselta ystävältä:
Riikan paketista löytyi vaikka mitä:
" tässä salaisen virkkausystäväni lähettämä paketti: kori, kolme lankakerää, kynttilöitä ja juuri oikean kokoiset töppöset."
Sinikka sai mieleisen paketin:
"Tänään posti toi ensimmäisen paketin salaiselta ystävältä.
Laitan tähän kuvan saamastani lähetyksestä. Välitykselläsi lähetän salaiselle ystävälleni suuret kiitokset sekä onnitteluista että paketista, jonka sisältö oli mukava yllätys."Tuija lähetti kuvan saamastaan lahjasta seuraavanlaisen tekstin kera:
Sain tällaisen virkakatun pussukan ja nahkaisen kukkakorun laukkuuni
Tämän paketin sai Katri :)
Myös Heli on saanut paketin. siitä voi lukea lisää bblogista
Dianan kuva salaisen ystävän paketista :
Tässä Outin saama paketti. Lisää paketista voi lukea blogista http://birdiebabe.blogspot.fi/2013/09/ensimmainen-paketti.html
Anneli sai myös paketin. siitä voi lukea lisää blogissa
Raita antoi tälläiset terveiset:
"Sain ensimmäisen svy - paketin. Tässä linkki mun blogiin, missä on juttu ja kuvat paketista.
Mia sai salaiselta ystävältään seuraavanlaiset tuotteet:
Tässä Riinan terveiset salaisesta paketista:
"sain tänään erittäin mieleistä postia omalta salaiselta virkkausystävältäni. Hauska juttu, että virkkausystäväni aavisti minun olevan käsityöpussin tarpeessa - kärkkäisen muovipussi vaihtuu tähän ihanaan pitsikoristeiseen pussukkaan "
Tarjan terveiset tässä:
"Tässä kuva ekasta paketista. Ihanaa, että päsin mukaan."
Annan paketti oli niin iso, että siitä piti ottaa kaksi kuvaa :)
Ritvan terveisiä voi lukea seuraavasta blogista:
http://isotjapienetpuuhat.blogspot.fi/2013/09/jee-kauan-odotettua-postia-saapuu.html#comment-form
Tässä lahja salaiselta ystävältä.
Terveisin Anu
Kaisan terveiset
"Tässä mun saamani ihanuudet!"
Tässä emännän eli minun saama paketti, vaikka ei minulle kuuluisi pakettia lähettää. Kukaan ei ole vielä tunnustanut tätä lähettäneensä, mutta ehkä se jouluun mennessä selviää. Kiitos :). lisää voi lukea myös oman blogini puolella http://villihelmi.blogspot.fi/2013/09/syyskuun-satoa.html
Katin paketista löytyi ihanat aluset. niistä voi käydä lukemassa blogista
Sanna-Maijan terveiset:
"sain tänään ihanan paketin, joka sisälsi kivat kämmenikkäät, rintaneula perhosen, ohjeita, heijastimen ja suklaata. Kämmenikkäät olivat aivan minun väriseni ja tänään jo käytössä. Paketti oli kyllä juuri minulle tehty :)"
Annen paketti:
Raijan paketista löytyi mm. huivi. siitä voit lukea lisää blogista
Tässä Tuulan saama paketti :)
Outi Maria sai tälläisen paketin salaiselta ystävältään.
"Tällainen ihana omenayllätys paljastui paketistani :) ihana "
Tarjan paketti ja terveiset:
"sain postia perjantaina salaiselta ystävältäni, kuva ohessa JJJ Aivan ihana!!!!!"
Tässä Virven saama paketti
Mari kirjoittaa seuraavasti:
"Sain tosi kivoja lankoja ja ihania kynttilöitä ja kaikkea :) ja tosi hieno patalappu, salainen ystäväni kirjoitti sen olevan ensimmäinen tekemänsä patalappu mutta on niin hieno ettei uskoisi! Ja olen tosi otettu että hän raaski antaa ensimmäisen tekemänstä patalapun minulle :)"
Tässä vielä Mian saama paketti. aivan ihana liina ja lempilankaa :)
lauantai 24. elokuuta 2013
Virkkausringin aloituksesta
Lisää päivitystä 1.9.2013:
Olen lähettänyt jokaiselle 30 osallistujalle oman ystävän salaiset tiedot. Toivottavasti lähetätte niitä kortteja/kirjeitä sille ystävälle, jossa kerrotte, että olette saaneet salaisen ystävän tiedot.
Läheskään kaikki eivät ole ilmoittaneet minulle, että ovat kortin lähettäneet tai että ovat saaneet salaisen ystävän tiedot. Nyt toivoisinkin aktivoitumista tässä asiassa :)
Muistakaa, että omaa nimeä eikä nimimerkkiä ei käytetä, vaan laitatte lähettäjäksi "salainen Ystävä". Nimimerkkiä käytetään siinä vaiheessa, kun laitan kuvia tänne blogiin. LÄhettäjäksi (paketteihin/kirjeisiin) laitatte minun yhteystiedot.
Ja mikä tärkeintä, muistakaa, että ensimmäisen paketin lähettämisen viimeinen päivä on 11.9. Eli melko nopeasti saatte ensimmäisen paketin lähettää. Paketin aiheita voi katsoa tämän blogin ohjesivulta
Päivitystä sunnuntaina 25.8.
Taustatietolomakkeen on nyt palauttanut minulle 19 henkilöä. Odotan vielä viimeisiä lomakkeita, ennenkuin jaan salaiset ystävät
Lauantai 24.8
Nyt on virkkausrinkiin ilmoittautuminen päättynyt. Kaikkiaan mukaan tuli 32 innokasta virkkaajaa. Enemmänkin olisi tosi mukaan mahtunut, mutta eipähän tätä hirveästi mainostettu. Jos kierros menee hyvin ilman suurempia ongelmia, lupaan keväälle järjestää uuden samanlaisen ringin.
Olen eilen lähettänyt kaikille sähköpostiin ensimmäisen kirjeen ringin toiminnasta. Lisäksi kirjeen mukana oli kyselylomake, joka tulee täyttää ja palauttaa minulle mahdollisimman pian. Tämän jälkeen pääsen jakamaan salaiset ystävänne ja lähettämään teille ystävänne tiedot. Haikeudella itse seuraan vierestä tämän ringin toimintaa, mutta kivat tätä on kokeilla emäntänäkin olla, eikä ota itse osaa tähän touhuun, muuta kuin järjestäjänä.
Kun olette saaneet oman ystävänne tiedot, muistakaa lähettää hänelle kortti/kirje, jossa ilmoitatte, että leikki on alkanut. Tämän jälkeen ilmoittakaa myös minulle, että olette ensimmäisen yhteydenoton tehneet/saaneet.
Vaikka tämä rinki perustuu vapaaehtoisuuteen, muistutan siitä, että sitoudutte koko ajaksi. Toivoisinkin, että saisin teistä rinkiin osallistujista ainakin muutaman sellaisen henkilön, joka lähettäisi minulle tarvittaessa jotain yllätyksiä, joita voin sitten laittaa eteenpäin, jos joku rinkiläinen ei hoida hommiaan. Ei ole kenellekään reilua jäädä ilman pakettia.
Ja vielä muistutukseksi se, että ensimmäinen paketti pitää lähettää viimeistään 11.9.2013
Nyt toivotan kaikille hauskaa rinkiä ja jään odottamaan palautelomakkeita ja muutaman viikon päästä kuvia paketeista

maanantai 19. elokuuta 2013
Ohjeet
Salainen virkkausystävä syksy 2013 on tarkoitettu kaikille virkkaukseen hurahtaneille, joilla lankaa kuluu ja koukku löytyy aina kädestä.
Virkkausringin tarkoituksena on ilahduttaa salaista ystävää, jolle lähetätään kerran kuukaudessa syyskuun- joulukuun välisenä aikana salainen yllätyspaketti. Jokaiselle kuukaudelle on oma teemansa, jota tulee noudattaa. Toki paketista saa ja pitääkin löytyä virkkaukseen liittyviä asioita, mutta sitä omaa ystävää on kiva muistaa myös muilla erilaisilla tuotteilla.
Jokainen rinkiin osallistuva saa oman salaisen ystävän. Ilmoittautumisaika tähän rinkiin on 18.-23.8.2013. Lähetän jokaiselle osallistujalle esitietolomakkeen, joka tulee palauttaa minulle sähköpostilla. Ilmoittautumisajan jälkeen jaan jokaiselle osallistujalle oman salaisen ystävän ja lähetän yhteystiedot ja tuon täytetyn esitietolomakkeen. Tämän perusteella salainen ystäväsi tietää sinusta enemmän ja osaa lähettää sinulle asioita, joista olet kiinnostunut tai pidät paljon.
Salaisen virkkausystävän ringin tarkoitus on olla hauska ja leikkimielinen asia virkkaamisesta pitävien ihmisten kesken. Muistathan kuitenkin sen, että kun mukaan tähän lähdet, on siinä oltava loppuun asti. Muuten salaiselta ystävältäsi jää paketit saamatta ja voi tulla paha mieli.
Pyrin jakamaan salaisen ystävän siten, että jokainen henkilö saa ja lähettää paketit eri henkilöille. Toimin emäntänä tässä ringissä ja mielelläni itsekin siihen osallistuisin, mutta mietin vielä asiaa. Parhaiten minut tavoittaa sähköpostitse hartikainen.mia@gmail.com
Salaisen ystävän muistaminen
Jokainen lähettää salaiselle ystävälle paketin kerran kuussa määräaikaan mennessä. Jokainen lähettää kuitenkin heti yhteistiedot saatuaan kortin/kirjeen salaiselle ystävälleen. Tällä varmistetaan se, että varmasti kaikki ovat lähteneet leikkiin mukaan. Kaikki lähetykset tehdään nimettömästi, paketteihin /kirjeisiin laitetaan lähettäjäksi minun yhteystiedot, jotka annan osallistujille sähköpostin välityksellä. Jos lähettämäsi tuote palautuu minulle, on kuitenkin lähettäjä vastuussa postikuluista. Jokaisen tulee siis huolehtia siitä, että paketti on pakattu huolellisesti ja vastaanottajan osoitetiedot ovat oiken.
Kaikesta toiminnasta tulee ilmoittaa minulle, jotta tiedän, että a) olet lähettänyt tuotteen, b) salainen ystävä on vastaanottanut tuotteen. Tämä siksi, että tiedän, että kaikki saavat tuotteensa ja pysyvät ringissä mukana.
Salaisen paketin lähettäminen
Jokaisen kuukauden paketti pitää lähettää tiettyyn päivään mennessä, jotta kaikki saavat paketin suurinpiirtein samaan aikaan.- Syyskuun paketin viimeinen postituspäivä on 11.9.
- Lokakuun paketin viimeinen postituspäivä on 11.10
- Marraskuun paketin viimenen postituspäivä on 15.11
- Joulukuun paketin viimeinen postituspäivä on 10.12
Salaisen paketin saaminen
Kun saat salaiselta ystävältäsi paketin, ilmoitat siitä ensin välittömästi minulle. Tämän jälkeen ota paketistasi valokuva ja laita kuva joko omaan blogiisi tai sitten minulle sähköpostiin. Jos laitat kuvan blogiisi, ilmoita minulle suora linkki blogiin, jotta liitän sen tänne blogiin. Kerään aina jokaisen kuukauden paketeista kuvat omalle sivulle.
Jos saatte salaiselta ystävältä lankoja/välineitä, mistä teette jotain itse, myös niiden kuvat on hyvä lähettää minulla, jotta muut pääsevät näkemään, mitä salaisen ystävän paketista on valmistunut.
Salaisuus loppuun asti
Olisi hyvä, että henkilöllisyys pysyy salaisena loppuun asti, muuten ei ole enää kyseessä salainen virkkausystävä. Paljastakaa itsenne siis vasta viimeisen lähetyksen yhteydessä, jotta jännitys pysyy loppuun asti :)
Syksyn 2013 teemat
Kuukausittain vaihtuvat teemat
Salaiselta virkkausystävältä on mukavaa saada postia. Jotta postin
lähettäminen on myös helpompaa, käytämme kuukausittain vaihtuvia teemoja. Tämä
auttaa salaista ystävää paketin suunnittelemisessa ja antaa vähän suuntaviivoja
siihen, millainen paketista voisi tulla.
Syyskuu
Syyskuun teemana on syksy. Ensimmäinen paketti on aina kiva saada, sieltä
voi löytyä vaikka mitä yllätystä
Lokakuu
Lokakuu teemana on itse virkattu yllätys salaiselle ystävällesi. Kannattaa
lukea esitietoloma huolellisesti, jos sieltä vaikka löytyisi vihjeitä
Marraskuu
Marraskuun paketissa aloitetaan jo pikkuhiljaa keskittymään adventteihin ja
jouluun. Esimerkiksi kynttilä pimeyden keskellä on kiva lahja
Joulukuu
Joulukuun teema ei varmasti esittelyä kaipaa. Paketista voi löytyä mitä
tahansa jouluun liittyvää, se voi olla itse virkattu työ tai esimerkiksi
joulunvärisiä lankoja. Tämän paketin yhteydessä paljastetaan myös
henkilöllisyys
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)

.jpg)
.jpg)
.jpg)

.jpg)
.jpg)
.jpg)

.jpg)