Sivut

tiistai 15. lokakuuta 2013

Haaste syksyyn






Mietin eilen, miten saisin jotain kivaa keksittyä lisää tähän  salaiseen virkkausrinkiin. Tuntuu, että pakettien välillä on melko hiljaista - tosin se varmasti johtuu siitä, että jokainen ahkerasti tekee seuraavaa pakettia.

Mutta heitämpä silti pienen haasteen kehiin: Tähän ei ole pakko osallistua, mutta toivoisin, että osallistutte. Jotta mahdollisimman monellaa olisi mahdollisuus osallistua,  teen haasteesta kolmeosaisen.

Haaste nro 1.
Saitko salaisessa paketissa esim. lankaa tai ohjeen, josta teet jotain nyt syksyn aikana? jos näin kävi, lähetä minulle kuva ja lisätään se tänne. Samalla muut pääsevät näkemään uusia tuotoksia

Haaste nro 2.
Onko sinulla joku kiva ohje tai malli, jonka haluaisit jakaa muiden kesken? varsinkin kun joulu on tulossa, moni kaipaa jotain pieniä / helppoja malleja, jotka ovat nopeita tehdä ja laittaa vaikka korttiin tai lahjapakettiin. Myös tässä tapauksessa ole  minuun yhteydessä, niin lisätään tänne kuva/ohje.

Haaste nro 3.

Teitkö jonkun työn haasteessa nro 2 olevan mallin mukaan? Lähetä siitä kuva minulle, niin  lisään tänne.

Ja pieni porkkana tähän loppuun:

Arvon jokaiseen haasteeseen osallistuneiden kesken pienet yllätyspalkinnot joulukuussa :)

1 kommentti:

  1. Aika on kortilla, mutta koitan kovasti osallistua yhteen tai useampaan haasteeseen! Ihana, että ehdit/jaksat ideoida. :)

    VastaaPoista