Marraskuu on jo alkanut ja aika kuluu kovaa vauhtia. Joulu on jo lähempänä kuin kuvitellaankaan ja nyt on jokaisen taas korkea aika alkaa keskittymään marraskuun paketin lähettämiseen.
Marraskuun paketin teema:
Marraskuun paketissa aloitetaan jo pikkuhiljaa keskittymään adventteihin ja jouluun. Esimerkiksi kynttilä pimeyden keskellä on kiva lahja.
Muistattehan kaikki, että paketin viimeinen lähetyspäivä on 15.11. Paketin saa myös toki lähettää jo aikaisemmin, mutta pidetään nyt kaikki kiinni tuosta viimeisestä päivästä, ja muistakaahan ilmoittaa minulle, kun olette paketin lähettäneet :)
Kuvia marraskuun paketeista on tullut viime viikon aikana sähköpostiini. Lisään niitä jatkossa sitä mukaan, kun niitä minulle lähetätte :)
Mari sai ihanan virkatun pussukan ja ihanat puolukka- ja punaherukkakäsivoiteet jotka jo testasinkin :) ja suklaata jälleen, nam! Ystäväni kovasti pahoitteli paketin myöhästymistä kirjeessään, mutta ei yhtään haittaa kun enhän edes kovin paljon aiemmin osannut sitä odottaakaan :)
Riikan marraskuun salainen virkkausystäväpaketin kuva: pipo, kämmekkäät, panta ja suklaa
Tarjan terveiset: Posti toi aivan ihanan virkatun huivin, vieläpä lempiväreissäni, kiitos salaiselle ytävälleni. itse en osaa noin hienoa tehdä! Ihanaa joulunodotusta kaikille ystäville <3!
Katin paketista tuli ihania liinoja
Annan terveiset: Paketti saatu ystävältä. Ihanaa hopeatoffeeta, huivi ja tarpeellisia pieniä virkkuukoukkuja:)
Tarjan terveiset: Mun paketti tuli postissa, jihuu!!!
Tällä kerralla sain paketistani ihanan lämpimän boleron, sitä on jo testattu J Suklaa juuri mun lempparia ja lila lanka aivan ihanaa. Ystävän mukaan valkoiset virkatut ihanuudet (4 kpl) ovat tarkoitetut glögilaseihin suojaamaan käsien palamiselta. Mutta koska eivät sopineet omiin glögilaseihini kahvan takia, niistä tuli upeat tuikkupurkkien suojat. Iso kiitos Salaiselle Ystävälleni J
Sanna-Maijan terveiset: Salainen ystäväni osasi taas yllättää minut hyvin mieluisalla lahjalla! Hän lähetti minulle ihanan kansion, johon hän oli itse tehnyt kannet. Kansioon on nyt hyvä järjestää nuo kaikki ohjeet jotka pyörivät vain siellä täällä, tuli siis todella tarpeeseen. Mukana oli taas ihania ohjeita ja langat ja koukut huiviin. Ihanat kynttiläkipot yllättivät ja sain suun makeaksi omalla herkullani :) OI, ja ihanan rintaneulan meinasin unohtaa, pakettini sisälsi siis vaikka mitä kivaa! Tämä oli ihanan huipennus todella raskaalle viikolle.
KIITOS TAAS TUHANNESTI!
Helin terveisiä paketista voi lukea blogista http://helmikokeilee.wordpress.com/
Anun terveiset:
Kiitos ystävälleni taas näistä ihanuuksista. Tuo hiiri on erityisen söpö. Kukat sirottelen jouluksi kirjahyllyyn.
Noita pitsi hihoja olen harkinnut tehdä jo monta kertaa, mutta sainkin sellaiset ystävältä.
Aina on niin jännää kun paketti tulee. Pakko avata heti ja katsoa mitä kivaa sieltä löytyy.
Riinan terveiset: Tämmöistä postia tuli tänään salaiselta ystävältäni. Tiskirätti on aivan liian hieno siihen tarkoitukseen, siitä tuli pikkuliina keittiön pöydälle vehkan alle :)
Oma pakettini lähti maanantaina omalle salaiselleni.
Annan terveiset: Oma pakettini saapuikin jo. Lehden, kynttilän ja glökilasin alustojen lisäksi matkassa oli maailman ihaninta lankaa. Ikinä en ole mitään noin kauniisti kiiltävää ja ihanan väristä nähnyt, vielä kun raaskisi käyttää :) Lisäksi vyyhdit muuttuvat satavarmasti jättikokoiseksi anoppihuiviksi, joka löytyy allekirjoittaneen omasta lahjakasasta. Kiitos!
Tuijan jouluinen paketti
Mian paketissa oli taas aivan ihania tuotteita: ihan kuin salainen ystäväni tietäisi, että en osaa virkata pienellä koukulla yhtään mitään. Ihana pieni liina siis :) ja suklaa on koko perheen lempisuklaata :)
Kaisan paketista paljastui salmiakkia, lankaa ja virkkausohje:
Mian terveiset ystävälle: Terveiset ystävälleni: "Paketti oli aivan ihana. Olin juuri ajatellut lähteä ostamaan harmaata 7 veikkaa, muttei nyt tarvitsekaan :) Amigurumeihin en ole vielä hurahtanut, mutta eipä enää kaukana sekään ole ;) "
Petran terveiset: Tässä siis salaisen virkkausystäväni lähettämä marraskuun paketti:
Sain Myyrä-joulukalenterin, tuikkukynttilöitä joulunsävyissä ja tähtikoristeen.
Liisan paketista löytyi seuraavaa:
Raijan terveiset: Mulla on kyllä aivan ihana ystävä,oikein ajatustenlukija . Just eilen motkotin isännälle että
muille teen sukkia mutta itellä ei oo . Mutta nyt on . Kauniskiitos salaiselle ystävälle.
Tuula kiittää paketista:
Katrin terveiset: Tän kuun paketti. Heijastimia, kirja, sydän, kortti ja suklaata.... kirjasta tuli erittäin hyvä mieli ja kaikesta muustakin tuli hyvä mieli.
Outin terveiset: Joulunväreissä, punaisessa ja valkoisessa. Pistä kynttilät palamaan, retkahda sohvalle kimalteisten lankojen kanssa, höyryävä teekuppi vieressä. Take relax.
Annelin paketti: Svy-paketti on saatu, ja mikä ennakointikyky! Juuri kuulin kirjasta, ja
ajattelin että se pitää käydä ostamassa, ja tadaa! SVY lähetti sen
minulle. Tämä päivä on joulua parempi!!!
Sinikan terveiset: Tultuani parin vuorokauden rankan työ-rupeaman jälkeen kotiin minua odotti mukava yllätys,
tuossa pöydällä oli odottamassa postin tuoma paketti salaiselta ystikseltäni :D
Hetihän se piti avata ja katsoa, mitä kivaa sieltä löytyykään tällä kertaa.
Tässä teille kaikille ihailtavaksi mukava yllätykseni
Sarin terveiset: Salaiselta ystikseltä :) ihanat tontut ohjeineen ja huopuvaa lankaa puketti.ty kkään kovasti taas kerran paketistan i :) kiitos kaunis ystäväisen i <3
Raitan terveiset paketista voi lukea blogista:
http://kehraamossa.blogspot. fi/2013/11/svy-3.html
Muistattehan kaikki, että paketin viimeinen lähetyspäivä on 15.11. Paketin saa myös toki lähettää jo aikaisemmin, mutta pidetään nyt kaikki kiinni tuosta viimeisestä päivästä, ja muistakaahan ilmoittaa minulle, kun olette paketin lähettäneet :)
Kuvia marraskuun paketeista on tullut viime viikon aikana sähköpostiini. Lisään niitä jatkossa sitä mukaan, kun niitä minulle lähetätte :)
Mari sai ihanan virkatun pussukan ja ihanat puolukka- ja punaherukkakäsivoiteet jotka jo testasinkin :) ja suklaata jälleen, nam! Ystäväni kovasti pahoitteli paketin myöhästymistä kirjeessään, mutta ei yhtään haittaa kun enhän edes kovin paljon aiemmin osannut sitä odottaakaan :)
Riikan marraskuun salainen virkkausystäväpaketin kuva: pipo, kämmekkäät, panta ja suklaa
Katin paketista tuli ihania liinoja
Annan terveiset: Paketti saatu ystävältä. Ihanaa hopeatoffeeta, huivi ja tarpeellisia pieniä virkkuukoukkuja:)
Tällä kerralla sain paketistani ihanan lämpimän boleron, sitä on jo testattu J Suklaa juuri mun lempparia ja lila lanka aivan ihanaa. Ystävän mukaan valkoiset virkatut ihanuudet (4 kpl) ovat tarkoitetut glögilaseihin suojaamaan käsien palamiselta. Mutta koska eivät sopineet omiin glögilaseihini kahvan takia, niistä tuli upeat tuikkupurkkien suojat. Iso kiitos Salaiselle Ystävälleni J
Sanna-Maijan terveiset: Salainen ystäväni osasi taas yllättää minut hyvin mieluisalla lahjalla! Hän lähetti minulle ihanan kansion, johon hän oli itse tehnyt kannet. Kansioon on nyt hyvä järjestää nuo kaikki ohjeet jotka pyörivät vain siellä täällä, tuli siis todella tarpeeseen. Mukana oli taas ihania ohjeita ja langat ja koukut huiviin. Ihanat kynttiläkipot yllättivät ja sain suun makeaksi omalla herkullani :) OI, ja ihanan rintaneulan meinasin unohtaa, pakettini sisälsi siis vaikka mitä kivaa! Tämä oli ihanan huipennus todella raskaalle viikolle.
KIITOS TAAS TUHANNESTI!
Helin terveisiä paketista voi lukea blogista http://helmikokeilee.wordpress.com/
Anun terveiset:
Kiitos ystävälleni taas näistä ihanuuksista. Tuo hiiri on erityisen söpö. Kukat sirottelen jouluksi kirjahyllyyn.
Noita pitsi hihoja olen harkinnut tehdä jo monta kertaa, mutta sainkin sellaiset ystävältä.
Aina on niin jännää kun paketti tulee. Pakko avata heti ja katsoa mitä kivaa sieltä löytyy.
Riinan terveiset: Tämmöistä postia tuli tänään salaiselta ystävältäni. Tiskirätti on aivan liian hieno siihen tarkoitukseen, siitä tuli pikkuliina keittiön pöydälle vehkan alle :)
Oma pakettini lähti maanantaina omalle salaiselleni.
Annan terveiset: Oma pakettini saapuikin jo. Lehden, kynttilän ja glökilasin alustojen lisäksi matkassa oli maailman ihaninta lankaa. Ikinä en ole mitään noin kauniisti kiiltävää ja ihanan väristä nähnyt, vielä kun raaskisi käyttää :) Lisäksi vyyhdit muuttuvat satavarmasti jättikokoiseksi anoppihuiviksi, joka löytyy allekirjoittaneen omasta lahjakasasta. Kiitos!
Tuijan jouluinen paketti
Mian paketissa oli taas aivan ihania tuotteita: ihan kuin salainen ystäväni tietäisi, että en osaa virkata pienellä koukulla yhtään mitään. Ihana pieni liina siis :) ja suklaa on koko perheen lempisuklaata :)
Kaisan paketista paljastui salmiakkia, lankaa ja virkkausohje:
Mian terveiset ystävälle: Terveiset ystävälleni: "Paketti oli aivan ihana. Olin juuri ajatellut lähteä ostamaan harmaata 7 veikkaa, muttei nyt tarvitsekaan :) Amigurumeihin en ole vielä hurahtanut, mutta eipä enää kaukana sekään ole ;) "
Petran terveiset: Tässä siis salaisen virkkausystäväni lähettämä marraskuun paketti:
Sain Myyrä-joulukalenterin, tuikkukynttilöitä joulunsävyissä ja tähtikoristeen.
Liisan paketista löytyi seuraavaa:
Raijan terveiset: Mulla on kyllä aivan ihana ystävä,oikein ajatustenlukija . Just eilen motkotin isännälle että
muille teen sukkia mutta itellä ei oo . Mutta nyt on . Kauniskiitos salaiselle ystävälle.
Tuula kiittää paketista:
Outin terveiset: Joulunväreissä, punaisessa ja valkoisessa. Pistä kynttilät palamaan, retkahda sohvalle kimalteisten lankojen kanssa, höyryävä teekuppi vieressä. Take relax.
Annelin paketti: Svy-paketti on saatu, ja mikä ennakointikyky! Juuri kuulin kirjasta, ja
ajattelin että se pitää käydä ostamassa, ja tadaa! SVY lähetti sen
minulle. Tämä päivä on joulua parempi!!!
Annelin paketti: Svy-paketti on saatu, ja mikä ennakointikyky! Juuri kuulin kirjasta, ja
ajattelin että se pitää käydä ostamassa, ja tadaa! SVY lähetti sen
minulle. Tämä päivä on joulua parempi!!!
Sinikan terveiset: Tultuani parin vuorokauden rankan työ-rupeaman jälkeen kotiin minua odotti mukava yllätys,
tuossa pöydällä oli odottamassa postin tuoma paketti salaiselta ystikseltäni :DHetihän se piti avata ja katsoa, mitä kivaa sieltä löytyykään tällä kertaa.
Tässä teille kaikille ihailtavaksi mukava yllätykseni
Hannan paketti:
Dianan paketti: Tässä minun marraskuun pakettini :) Lapaset, Ihana virkattu pitsiliina sekä aivan ihana pieni lasinen enkeli <3
Ritvan paketista voi lukea blogissa http://isotjapienetpuuhat.blogspot.fi/
Outin paketti: sain tämän ihanan hyvänmielen paketin eilen. Tiramisu-kahvia en ole koskaan maistanut mutta taatusti namia! Peilin päällä upean värinen kimmeltävä kynttilämansetti ja siihen istuvat ihanan lilat kynttilät :) kiitos salainen ystävä <3
Minnan paketti: Paketista paljastui riittävästi suklaata, kaunista ruskeaa Nalle Luontopolkua ja enkelikellokynttilöitä
Vieläkään en ole Virven paketista kuvaa saanut, harmillista, mutta ei mahda mitään
.jpg)

.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)

.jpg)
.jpg)


.jpg)
.jpg)


.jpg)
.jpg)
.jpg)

.jpg)
.jpg)
.jpg)
Toivottavasti kaikki on tällä kertaa lähettäneet pakettinsa ajoissa, täälä jo kieli pitkällä odotan kuvia :)
VastaaPoistaeipä ole kuulunut lähetyksestä mitään
VastaaPoistaHienoja on. Toivottavasti kaikki ovat tietoisia mahdollisesta postin lakosta. Ainakin itse joudun siihen malliin miettimään joulukuun paketin lähetystä ja muutenkin joululahjojen lähetystä. Lakko on nimittäin suunniteltu viikolle 50 ja 10.12. on viimeinen päivä lähettää joulukuun paketti.
VastaaPoistaTaas hianoja. Nuo Raijan saamat värikkäät villasukat todella nätit - mulla sama vika, että teen muille sukkia, itelläni ei pahemmin ole. Tuo Sanna-Maijan saama ohjekansio aivan ihana idea. Ja Katin liinat niin suloiset.
VastaaPoistaItse ainakin lähetän pakettini tämän viikon lopulla tai ensi viikon alussa - melkein koossa jo. :)
Ompas taas kivat paketit! Hyvä tietää tuo lakko-uhka, Taidan itsekkin lähettää paketin jo ensi viikolla
VastaaPoistaHienoja paketteja ja kyllä toiset on jaksaneet ja ehtineet nähdä vaivaa! :) täytyy sanoa, että mua vaan hieman häiritsee neulotut jutut täällä kun Salainen neuleystävä -rinki on erikseen olemassa. Ihan ok, jos on myös jotain virkattua tai virkkaukseen liittyvää, mutta olisi hyvä pitää nämä kaksi rinkiä erillään. Tosin pääasiahan on että saaja on tyytyväinen pakettinsa antimiin :)
VastaaPoistaMä taas olen joka kuukausi miettinyt lähettäisinkö ystävälleni villasukat (ainut mitä osaan neuloa), en kuitenkaan laita villasukkia viimeisenkään pakettiin, vaikkei se minua täälä mitenkään häiritsekkään. Pysyttäydyn virkkauslinjalla, säännöt kylläkin taitaa sallia kaiken itsetehdyn...? Ja näiden pakettien eteen kuluukin jaksaa ja ehtiä nähdä vaivaa, siihenhän on sitouduttu! Onneksi suurin osa on jaksanut! :)
VastaaPoistaVoi ei tuo lumihiutalekirja!!!! On ollut tonttuset kuulolla, Ihania!
VastaaPoistaKuva on jäänyt laittamatta ja kamera meni matkoihinsa :(
VastaaPoistaKuvat olis kyllä hyvä laittaa ,siitä näkee että paketti on mennyt perille.
VastaaPoistaVarmasti viimeisistä viimeisin paketti on monien seikkailujen jälkeen saapunut, ja Nallesta sukat aloitettu ja suklaatkin melkein kaikki syöty.
VastaaPoistaJa kuva otettu ja lähetetty, se on enää julkaisematta.
VastaaPoistaVastaan tässä yleisesti kaikille näistä kuvien lähettämisestä: Jos jokainen lähettäisi pakettinsa viimeiseen päivämäärään mennessä ja ottaisi siitä samantien kuvan, ei tarvitsisi sitten kommentoida, miksi kuvia ei näy. Helpottaisi huomattavasti näiden kuvien lisäämistä, jos kaikki tulisivat suurin piirtein samaan aikaan. Joskus voi olla niin että saman kuukauden pakettien kuvien välissä ehtii kulua kuukauden päivät. Eli lähettäkää ne paketit ajallaan, varsinkin nyt, kun viimeisen paketin lähettämispäivä on juuri ajankohtainen. Ei tarvitse sitten valittaa, miksi ei kuvat näy. Hyvää joulunodotusta kaikille :)
VastaaPoistaAi lähettäjänkö se kuva pitää ottaa?
VastaaPoista